torstai 31. maaliskuuta 2011

Länsirintamalta ei mitään uutta

Terve

Ei täällä nyt kyllä ole tapahtunu yhtään mitään. Lauantaille luvattiin +18 astetta lämmintä.

Sen verran voi paljastaa, että travellerit Toni ja Olli on suunnitellu Team Francen ja muiden kavereiden kanssa reissuja. Pääsiäisviikolla pitäis lähteä Hampuriin ja Amsterdamiin, sitten viikon päästä siitä Osloon ja jossain välissä myös Legolandiin (mihin muuten Horsensista on about 70 kilsaa matkaa). Travelleri Olli on myös lähössä isän ja isoveljen kanssa Roomaan toukokuun alussa ja sitten toukokuun lopussa travelleri Olli lähtee parisuhteen kauniimman osapuolen kanssa Milanoon kuuntelemaan System of a Downia, jonka jälkeen suunnataan Varsovaan. Mahtaa siinä olla pienille miehille ihmeteltävää kun käydään vähän isolla kirkolla kattelemassa maailman menoja.

Mutta palataan astioille kun on jotain jännempää tekstiä kirjotettavaksi.

ps. Terveisiä koko RAT8SN3A:n väelle ja Ms. Hedströmille!

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

NATOmäen miehiä

Kaikki varmasti muistaa meidän tiukat avautumiset meidän superhienoista luokkaretkistä? No nyt saatiin tonnin setelille vaihtorahat ja vähän extraakin kun Aprons and Heliports -kurssilla lähettiin käymään luokkaretkellä. Opettaja oli vedelly naruista oikein kunnolla ja järkkäs koko luokalle vierailun NATOn sotilaslentokentälle ja Karupin siviililentokentälle! Siinä oli taas jälleen kerran pohjosen pojat ihmeissään kun tanskalainen majuri hyppäs bussiin ja hurruuteltiin pääesikuntien ja paraakkien välistä kopterihallille ja päästiin tutkimaan ihan ihka oikeaa pelastushelikopteria ja vielä kuviakin saatiin räpsiä niin paljon kuin haluttiin. Ohessa muutama potretti kyseisestä reissusta:


 Nämä on niitä Tanskan palkka-armeijan sotilaita jotka saa syyttää pelikaaneja jotka lentää turbiineihin.
 Pääesikunta
 Saksalaisten rakentama parakki: seinät 2,5m ja katto 3,5 m paksulti betonia. :)
 Tanskalaisten kommandoyksikkö aiheutti tirskuntaa bussin matkustajien joukussa.
 Kolme kilometriä kiitorataa.
 Lentokentän mittari näytti makoisat +16 astetta. Terveisiä sinne ikiroudan keskelle ^_^
 Tanskalainen gonamajuri
 Pelastushelikopteri mallia "helevetin iso". Oli kyllä erittäin komea vehje livenä!
 Jokaisessa kunnon kahvitilassa on tyttökalenteri seinällä. Elikä missä Waldo luuraa tässä kuvassa?
 Pitihän niitä posekuvia ottaa.
 Niitä oli pakko ottaa...
 ... myös pilottilasit päässä piti ottaa! Kuvassa siis helikopterin ohjaamo.
 Venäläisten pikkuriikkinen kuljetuskone Karupin lentokentällä.
Lopuksi vielä maisemakuva kun ajeltiin bussilla kotia kohti. Tuonne kun pääsis talvella pommittamaan kelkalla niin olis aika makosa. :B


Päästiin laskeutumisalueelle katsomaan kun kone rullaa kiitoradalta terminaalien eteen. Ei sitä joka päivä pääse alle sadan metrin päähän laskeutuvasta koneesta. Tarkkasilmäiset voi nähdä pilotin vilkuttavan. :) Lopussa yllätyskommentti!

Pelastushelikopteri lähtee NATOn sotilaslentokentältä. Harmillisesti en saanu videolle kun kopteri nousee ilmaan mutta oli tuo silti ihan siistiä seurata vierestä.


ps. Terveisiä Annelle, Sonjalle, Riitalle, Nadialle, Laurille, Niinalle ja muille Oulun raksatytöille! Nostetaan malja toisillemme ens viikonloppuna. :)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Opinnoista. Siis ihan niistä oikeista opinnoista.


Tässä havahduttiin siihen, ettei olla oikeastaan kerrottu yhtään mitään mitä täällä on tehty noiden opintojen suhteen. Tavoitteenahan meillä on pamauttaa tiskiin 27 ECTS kun tullaan takaisin Suomeen. Määrä on normaalia vähempi, koska VIA UC vaatii vähintään 30 ECTS per lukukausi, mutta koska elämä on makoisaa OAMK-pojalle, saatiin rakennustekniikan koulutusvastaavalta lupa pärjätä vähemmällä. Useimmat täällä tekee jonkin sortin projektia joka vastaa 5-15 op:ta riippuen homman laajuudesta. Me ei sellaseen hommaan ryhdytty vaan päätettiin käydä pelkästään kursseja 27 pojon edestä.

Erittäin positiivisena yllätyksenä on tullut se, että koko koulun henkilökunta puhuu erittäin hyvää englantia ja ammattisanastonkaan kanssa eivät ole jäätyneet kertaakaan opetuksen aikana. Oikeastaan koko kylässä ei ole tullut kuin pari henkilöä vastaan joilta ei ole irronnut apua englanniksi. Ihmiset on avuliaita ja kaikki muut on todella mukavia paitsi paikalliset samanikäiset miehet. Mahtaa ukoilla tympästä, kun ulkomaan vahvistukset tulee ja vie niiden tsäänssit? BD

Meillä molemmilla on samat seitsemän kurssia jotka ovat:

Aprons and Heliports: Kurssilla käydään läpi miten suunnitellaan helikopterien ja lentokoneiden laskeutumis- ja kenttäalueita. Kaiken puolin erittäin ässä kurssi, vaikkakin aivan hiton random faktoja tuolta vaan jää päähän. :)

Basic GIS 1: GIS-karttaohjelmalla piirtelyä joka tehdään etätöinä opettajalle. Opetellaan tietokannan luomista jne. perusjuttuja. Tälläinen kurssi on myös OAMK:ssa.

English language: Tuskin tarvii selittelyä. Samaa monisterallia mitä on tehty nelosluokalta lähtien.

Project methodology: Väriliidut ja paperit mukaan ja kurssille. Opettaja selittää jotain aivan ihme juttuja projektin johtamisesta, mihin liittyy avaruus, uskonto ja kaikkea siltä väliltä. Pilipalijuttu koko kurssi.

Road design in Urban Areas: Peruskurssi tierakentamiseen. Vaikka tieto on tuttua, kurssi on silti hyvä koska sanasto on haastavaa. Myös jotkut lähtökohdat tielle on erilaisia koska ollaan Tanskassa eikä Suomessa.

Road-construction Works: Käydään läpi tierakennustyömaa-asioita. Ollaan tehty kaksi luokkaretkeä joista ensimmäinen oli omakustannematka toiselle puolelle kaupunkia katsomaan normaalia tietä joka aiotaan rakentaa uudestaan (niinpä, mitä hittoa??) ja toinen oli reissu keskustaan jossa katottiin auki kaivettua tietä ja hulevesiviemäriputkea. Tämäkin kurssi on tällainen anti-mind blowing –experience.

Traffic And Crossroads: Tällä kurssilla tutkitaan liikenneruuhkia ja ratkaisuja uusille risteyksille. Liikenneympyrälaskut on ainakin ollut aivan uusi kokemus tällä kurssilla.

Waste Water Treatment: Never say never. Olli vannoi Tonille, ettei varmasti tule käymään mitään veteen liittyviä kursseja Tanskassa, mutta totuus oli tässäkin asiassa tarua ihmeellisempää. Hyvänä puolena on se, että opettaja on todella asiallinen ja hyvä tyyppi. Tällä kurssilla käydään läpi vedenpuhdistamoita ja niiden mitoittamista. Ehkä tästä kurssista voisi saada ihan oikean hyväksiluvun Suomessa?

ps. Terveisiä Hoblaahoppulan Samwise Gamgeelle sinne Tsekkeihin! Teillä on helevetin hyvä blogi, keep up the good work. B)

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Karnevaaleja ynnä muuta opiskelua

Rankan kouluviikon päätteeksi on hyvä vähä rentoutua. Hyvä rentoutumiskeino on esimerkiksi karnevaalit. Lauantaina tosiaan oli espanjalaisten karnivaalit joka liittyi jollain tavalla johonkin mutta niinkuin Suomella on juhannus hyvä syy juhlia niin Espanjalla on karnevaalit. Käytiin poikain kanssa kaupungilta hakemassa tavarat pukuja varten ja illan hämärtyessä laitettiin kamat kuosiin ja nokka kohti Kamjatkan campusta missä juhlat pidettiin.

Matkaan lähdimme kahden pellen, yhden cowboyn ja yhden "king of alcoholin" joukkueella. Kun päästiin paikan päälle etsimme karnevaaleja, mikä osoittautui haastavaksi. Ennen määränpäätä ehdimme "piipahtaa" kolmissa kotibileissä, joissa yhdessä oli muunmuassa oma tiskijukka. Itse karnevaalit pidettiin rappukäytävässä. Koska rappukäytävässä ei ole sähköpistokkeita, nokkelat espanjolit repivät käytävän lampusta kuvun irti, ja ottivat virtaa sterkkoihin lampun johdoista:) Kyllä insinöörit osaa..
 Espanjalaista innovaatiokykyä:"TANGA RANGERS"
 Hyvin hilpeää meininkiä;)
 Duff ladies ja Romain the clown
Paikallinen vähämielisten kokous

Karnevaalien jälkee suomipojat testasivat ensimmäistä kertaa paikallisen discotequen. Siellä pidettiinki lystiä oikein isolla ällällä aina kello kuuteen asti aamulla. Hinnat ja meininki olivat kutakuinkin samalla levelillä kuin suomessa ja porukka ko pipoa. Kotia päästiin ehjin nahoin puolalaisten autokyydillä, eikä tunnelmaa latistanut edes se että Toni joutui matkustamaan takakontissa:)

 King of alcohol & Super Babies
Ollin Jägermeister-asusteet nauttivat suurta suosiota Tanskanmaalla


ps. Terveiset Sodankylän Oulu-osastolle eli Osmanderrrille, Jay-Z:lle, Hannulle, Empulle, Tupelle ja muille arjen antisankareille!